14.9 Genan piti osallistua Riihimäellä pentunäyttelyyn, mutta jouduin jättämään Genan kotiin Antin hoiviin ja kuskaamaan Taavin ja Juulin näyttelyyn, koska Gena onnistui sairastumaan flunssaan lauantaina, Juuri päivää ennen näyttelyä. Kyllä sapetti ja pahasti olla näyttelyissä ilman koiraa. On vain ajateltava niin että näyttelyitä kyllä on edessä päin ihan riittämiin.
Genan kanssa elettiin viikon verran hiljaiseloa. Tai noh, miten se nyt onnistui. Sisällä oleskelua, ei riehumista ja pihalla vain vakiokäynneilla mitä tarvis. Parin päivän jälkeen Gena kyllä rupesi protestoimaan voimakkaasti ja kehittämään omia leikkejä kun mukamas lepääminen oli niin tylsää ja tyhmää.
Yritä siinä sitten pitää eloisa ja leikkisä pentu aisoissa...



Tänään sitten rohjettiin lähteä Juulin ja Taavin kanssa muidenkin ilmoille kun Genan vointi oli hyvä. Suunnattiin Savitaipaleelle mätsäreihin. Kakarassa oli virtaa enemmän kuin lakisallii. Ihme kyllä jonkunlainen kontrolli oli koiraan kehässä, mutta sen ulkopuolella yritti koko ajan kiskoa itsensä hengiltä. Osallistuttiin pentuluokkaan ja tuloksena oli sinisten kakkonen. Pöydällä antoi mukavasti tuomarin tutkia ja seisominen luonnistui kivasti. Tuomarista jäi vähän sellainen kutina ettei oikein tiennyt miten gööttiin suhtautua, taisi olla vieras rotu hänelle. Mutta en anna sen häiritä, tulokseen olen tyytyväinen ja saatiin taas tärkeää kokemusta.
Taavilla ja Juulilla meni myös hienosti, pentujen punaisten neljäs!