Viikonloppuna suuntasimme koko konkkaronkka Korialle viettämään viikonloppua. Työparini oli kutsunut meidät illanviettoon. Antti sai laittaa heidän atk kamasa kuntoon ja vastapalvelukseksi saimme juomat, ruoat, majoituksen ja saunotuksen. Ei hullumpaa!!

Gena lähti innoissaan matkaan. Oli aluksi tottakain todella tohkeissaan ja ravaili ympäri asuntoa. Kaikki paikat piti tutkia moneen otteeseen. Lepääminen ei oikein onnistunut kun jokaista liikettä piti vahtia. Gena sai myös tehdä tuttavuutta työparini 1v tytön kanssa. Yhdessä sitten konttailivat menemään. Gena oli aluksi vähän varauillaan, mutta rohkeni sitten tekemään tuttavuutta nuuhkien ja varovasti kuonolla tökkien. Fanny ku sanoi "eijjj" niin Gena poistui heti. Ymmärsi ettei toinen tykännyt liian läheisestä tuttavuudesta, mutta aina välillä piti uudestaan kokeilla josko nyt. Gena sai paljon kehuja rauhallisuudestaan. Välillä sitä vain ihmettelen miten se osaa olla niin kahdella eri vaihteella. Illalla rupesi sitten rauhoittuu levolle, mutta rock bandia kun ruvettiin soittaa, Gena rupesi ihmettelee ja ei tiennyt miten päin olisi. Nukkumaan asetteluun meni hetki, kunnes teki miun kassista pedin itselleen.

Genakin sai uuden nimityksen reissussa. Fanny kun näki Genan ensi kerran kun tultiin sisälle. Suusta pääsi sana "rakki". Ja että myö kaikki revettiin. xD Toisella vielä vähän sanavaraston rakennus kesken. Mutta taisi neiti silti Genasta tykätä, koska kun olimme lähteneet ja neiti käynyt päikkäreillä, Fanny oli konttaillut pitkin lattioita sanoen "vufh, vufh". Toinen oli pitkään etsinyt Genaa.

Viikonlopusta selvinneinä, eilen suunnattiin agihallille kun pakkanen näytti jopa -9, vähän edes laskenut. Ajattelin että jotain rataa ja sitten tehokasta keppitreeniä. Sainkin väsättyä oikein kivan radan pätkän. Tais 16 estettä siihen eksyä (rengas, A, puomi, keinu, kepit, putkix2, hypyt, pituus), vain pussi ja muuri taisi jäädä matkasta. Hyvin sain erilaisia käännöksiä yms mahdutettua mukaan. Rengas toimi taas ja keinu ihan ok. Keppien kanssa teho treeniä. Neljällä verkolla ekana radan yhteydessä, sit kokeiltiin kolmella josko muistaisi mitä viimeeksi treenattiin. Muisti, ja meni täysin virheittä!!!! Sitten eikun yksi verkko pois ja kokeiltiin enää vain että päissä oli yhdet. Ja tulos oli virheetöntä pujottelua edes takaisin!! Tuo koira on aivan mahtava!! Kokeilin radan osana ja toimi silloinkin. Siihen oli mielettömän hyvä jättää, ensi kerralla sitten jatketaan ja pyritään verkoista pois....kisat häämöttävät jo lähellä

Tänään sitten ohjattuihin treeneihin, uusi treenin vetäjä nyt kun vaihduttiin kilpailemaan aikoviksi-ryhmäksi. Avoinmielin kokeilemaan ja ideat irti!