Perjantai aamuna suuntasimme isommalla laumalla kohti Savitaipaletta ja Jääkauden jäljet nimiselle retkipolulle. Matkassa oli minun, Genan, Juulin, Hilman ja Taavin lisäksi matkassa agilityseurastamme Laura koiriensa Saimin ja Sinan kanssa sekä Marika Nemon ja Waaran kanssa. Yllätyksemme kaikki 7 koiraa tulivat heti juttuun keskenään. Ainuttakaan murahdusta tai ärähdystä ei nähty/kuultu. Mahtavia otuksia. Nemo ja Waara rallitti muilta karussa, vetivät ihan omia polkujaan. Hilma jäi tällä kertaa kakkoseksi. Taavikin oli yllättävän aktiivinen. Ihmettelen suuresti vain miten Nemo ja Waara luotaavat eteenpäin kun meno on ihan päätöntö etteivät törmäile puihin tms kun menevät niiden pienistä väleistä. Saimi, Sina ja Gena tyytyivät tallustamaan ihmisten seurassa.

Keli oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Olihan ilmatieteenlaitos antanut tuuli varoituksen. Reilun kymmenen kilsan lenkki heitettiin vaihtelevassa maastossa. Miun polvi vähän siitä yritti ärähtää, mutta en kuunnellut. Ei semmoisten anneta hienoa reissua masentaa.

Lähtö tapahtunut, ihme että kaikki saatu samaan kuvaan

Harjulta näkymä kuolimolle

Koirat meni jo, myö tullaan perässä

Genan kanssa pidettiin peräsintä, olipas muuten liukkaat laudat..

Mahtava lepopaikka, valitettavasti ei tullut sisältä otettua kuvaa

Gena vahtii eväsreppuja

Osa koirista testaili katon kestoa, alas tullessa kyllä sammaleet sai kyytiä

Kaikki 7 hallitusti samassa kuvassa :) Vas: Saimi, Sina, Gena, Waara, Nemo, Hilma ja Taavi