
Tänään Genan kanssa kaarrettiin Kotkaan siskoa Hippua katsomaan. Neidit eivät olleet nähneet sitten sen jälkeen kun pennut 7viikkoisina lähtivät eri suuntiin. Genakin näki pitkästä aikaa samanrotuisen koiran, Lappeenrannassa ei olla vielä göötteihin törmätty tai mätsäreissä, vaikka täälläkin päin muutama pitäisi olla.
Gena ja Hippu samantien ryhtäsivät leikkimään takapihalle kun näkivät toisensa. Ekan vähän niskavillat molemmilla pystyssä, mutta sitten kun tajuttiin että keitä ollaan niin hauskaa oli. Painettiin pihaa ympäri minkä kintuista päästiin ja telmittiin urakalla. Välillä sisällä käytiin sadetta paossa, ja leikki jatkui pöytien alla kun me ihmiset yritettiin turinoida kahvi/tee kuppien ääressä xD
Hippu parka loppuvaiheessa rupesi olemaan aivan puhki ja joutui jo Genaa komentaakin kun miun adhd neiti ois vielä vaikka kuinka paljon tahtonut leikkiä ja temmeltää. Gena ei vaan ymmärrä sitä ettei kaikki jaksa niin kauan kuin hän. Miun piti sit ottaa lelut esiin ja leikkiä neidin kanssa, mutta ei sekään oikein neidille kelvannut vaan kävi Hippua härnäämässä aina välillä.
Oli kyllä mahtava reissu, kannatti lähteä vaikka olikin vähän sateinen keli. Uusiksi otettava :)

sunnuntai, 19. lokakuu 2008





Kommentit