Gena parka joutui perjantaina lääkäriin kun oli niin apaattinen ja kuolasi. Neiti sai tarvitsemansa avun ja oli jo su hyvin pirteä ja kuolaaminen loppunut kokonaan. Valitettavasti tämän takia Gena ei päässyt viikonloppuna mökille. Olin luvannut vanhemmille neidin mökkiseuraksi, mutta neitiä piti seurailla ja hoitaa niin jäi kotia. Mietittävä jokin muu viikonloppu.

Ti tulin töistä ja neiti niin mahdottoman yli virkeä että uskalsin lähteä tokotunnille. Harjoiteltiin hyppyä, perusasentoa ja seuraamista. Neiti suoriutui yliaktiivisuudesta huolimatta tehtävistä hienosti. Ja sai ohjaajalta paljon kehuja seuraamisesta. Kokeiltiin seuraamista myös hiipien ja juosten, eikä ihme kyllä vaikuttanut lainkaan. Sama kontakti säilyi.

Eilen vaikka tuulinen ja tihnainen keli, menin tokoilee vähän. Gena oli ihan mahdoton. Niin ylivilkas, että keskittyminen aika huonoa. Kuunteli kyllä, mutta ei malttanut sitten. Jos pyysin istuu, istui, mutta nopeasti oli jo kahdella jalalla. Jos pyysin seuraa, kohta oli jo katse muualla ja jalat viemässä muualle. Mutta yhden asian kanssa ainakin onnistuttiin. Gena rupesi tajuamaan että pitää pysyä maassa vaikka tulen viereen seisoo, ylös saa nousta vasta kun lupa annetaan.

Tänään aivan hirveä keli.. +7, kunnon myräkkä ja vettä tuli kunnolla. Silti Peko treeneihin oli mentävä. Näyttäytyvä maalimies oli Genasta hyvin innostava. Kun näki vilahduksen ja antoi merkin, ampaisi heti. Muistikuvan avulla (maalimies lähtee, koira viedään pois eikä näe mihin piiloon menee, tuodaan koira takaisin ja koira etsii hajun avulla) toimiminen vaati Genalta enemmän. Oli ekana innokas, mutta kun antoi merkin, meni hämilleen. Sitten otettiin lähtö käsky uusiksi kun hetken näytin kädellä suuntaa ja Gena otti hajua. Sitten ampaisi suoraan oikeaan piiloon.

Genan kanssa opeteltiin tänään kotona haukkumista käskystä. Gena kun on yleensä hyvin hiljainen, ajattelin että tämä on vaikeaa, mutta pekon takia pitäisi oppia haukkumaan käskystä. Ekat kolme haukkua oli hyvin vaikeaa, miun piti tosissaan innostaa Genaa ja ite haukkua, Gena tajusi haukkua ja sai palkan. Lopulta neiti oppi käskyn millä haukkua. Treeneissä ei vielä kokeiltu, mutta siellä sivussa testasin, että muistaako oppimansa ja että toimiiko muualla kuin vain kotona. Toimi hienosti. Kuhan neiti vain muistaa että haukkua saa vain käskystä.

Mutta ihana katsoa Genaa taas pirteänä, vaikka meneekin välillä han yli neidin touhu. Koko ajan pitäisi leikkiä tai touhuta. Yksi ilta ei meinannut laskea nukkumaan. Tulee mieleen ihan pentuajat. Kuin ei ekaa juoksua olisi ollutkaan. Mutta minä en valita, mielummin aktiviininen iloinen koira, kuin passiivinen ja masentunut.