Uusi vuosi on vaihtunut ja uudet kujeet alkaneet.


Gena sai kivan aktivointipelin joululahjaksi ja näytti samantien että hänelle ihan liian helppo. Ekalla kierroksella piti vierestä vähän kannustaa, toisella kerralla jo yritti ihan itse ja kolmannella kerralla sai läpi samantien koko homman. Turhan fiksu likka miulla, pitää löytää vaikeampi peli neidille.


Uusi vuosi toi myös vanhan harrastuksen meidän pariin. Genan kanssa palattiin agility hallille 3.1 ja tänään 4.1. Maanantaina tehtiin 15min ja tänään reilu 20min treeni. Pikku hiljaan palataan lajin pariin, ei liikaa kerrallaan. Gena oli aivan fiiliksissä eilen jo hallin pihalla ja suunnisti ovelle samantien odottamaan että oven aukasen. Sisällä alkoi hirmu rallitus kun takin poistin tieltä. Ajattelin että näinköhän saan koiraan mitään kontrollia, mutta pari paikkatreeniä ja neiti oli ihan kuulolla. Neiti oli hallinpohjasta vähän ihmeissään, 5kk takaperin meillä oli kivituhkapohja, mutta nyt hieno tekonurmi. On kyllä hieno pohja harrastaa. Hallikin sitten viime näkemän, saanut paneelit seinälle. Keskityttiin irtaantumiseen. Käytin koko ajan namialustaa. Tehtiin 4 hypyn sarjaa (hypyt minimissään) jossa lähdin koiran kanssa samaanmatkaan, mutta jäin tahalla jälkeen, Gena sai irrota ja mennä edellä. Neiti yllätti ja meni joka kerta täydellisesti reilusti minua edellä eikä jäänyt yhtään empimään tai pyörimään paikoilleen minua odottaen. Käskyt tuli myös ajoissa ja siihen kiinnitin tänään erityisesti huomiota. Toisena tehtävänä oli hypyltä meno kepeille erikulmista, Gena löysi jokaisesta kokeilemastani kulmasta kepin suun ja pujotteli hienosti. Ei haettu maksimi pujotteluvauhtia.

Tänään (4.1) uudestaan hallille ja Gena yhtä innoissaan. Tehtiin taas kepeille menoa erikulmista. Toisena tehtävänä oli kontakti treeni. Otettiin puomi tähän avuksi, tehtiin sitä pelkästään. Keinussa tulee ikävä tärähdys ja A:lla joutuu liikaa takajalkoja käyttää. Otin taas namialustan avuksi, siihen palkkaus. Ja kontaktilla sai hetken seistä ja sai poistua vasta kun annoin vapauttavan käskyn. Toimi noin tosi hyvin, pitää nyt tuota viljellä vähän aikaa, ennen treenitaukoa kun rupesi kontakti olee vähän epävarmoja välillä. Treenataan niitä taas varmemmiksi.

Ihanaa myös ollut huomata että Gena ei ole nyt treenien jälkeen mitenkää jalkaan aristellut tms, ei missään vaiheessa kun saatiin vapauttava tuomio lekurilta reilu kuukausi sitten. Eilen illalla käytiin myös Hilman ja Turon kanssa iltalenkillä. Kummaa rähinää Gena ja Hilma piti reissun ajan. Gena yritti selvästi tehdä selväksi Hilmalle sen paikan arvojärjestyksessä, mut Hilma pisti vaan leikiksi ja Genaa potutti. Voi tietty olla että Gena myös pettyi kun Taavi ei tullut mukaan.