Sain työvuoron vaihdettua pois ja matka kävi illalla tyttöjen kanssa oman seuran agility iltakisoihi. Genan olin ilmoittanut molemille radoille ja Fanny sai lähteä nuuhkimaan kisafiilistä. Tuomarina oli tuttu Sami Topra Wuoksen kisoista, ja onhan hää miulle jo enemmänkin tuttu kun oman oma kouluttaja ;) Oli tehnyt oikein kivat radat, ei mitään läpihuuto juttuja, sai tehdä töitä radalla. Agility radalla sain huomata Genan olevan kivassa vireessä. Gena liikkui eteenpäin jotenka ohjaus ei mennyt vain Genan hoputtamiseen, vaan nyt jopa edettiin. Kisat oli meidän ulkokentällä. Harmittavasti vain Gena pisti yhdeltä hypyltä korvat kiinni ja läks kattoo kahta mein seuralaista (kuvasivat) kentän laidalta. Onneksi sen verran kuunteli että ei mennyt radan rajan yli, mutta 5 tuli kun keinusta ajautui ohi. Harmitti sikana kun radan hyvä alku meni siinä. Puomin alastulossa taisi tulla kontakti virhe, muuta selitystä 10vp en keksi. Kepit kun joudun ohjaa oik puolelta (vas lähden opettaa kokonaan alusta asti), jouduin tekee kepeiltä poispäin käännön hypylle ja sille takaaleikkauksen. Ei sujuvin takaaleikkaus, mutta siitä selvittiin. Yliaikaa +6.99 kun harhaili kehän rajalla. Tulos 16.99...ei kehutta sijoitus 17/20 :/ Muuten niin hyvä rata, mutta minkäs teet.

Hypärillä sitten tsemppi päälle, noh se tsemppi katosi hyvin äkkiä kun kolmos hypyltä koira vaan läks...Jäin kattoo h-moilasena putken luo minne koiraa olin ohjaa että mitä nyt tapahtuu. Gena vaan juos täysillä suoraan yleisön sekaan..Siel ei ollu koiraa jolle ois menny rähisee...vain mein seuralaisia ja yleisöä...Sielt sit kutsuin luokse ja kaappasin syliin ja pois häpeillen radalta.. :/ Loppu illan katselin ratoja. Vihakin alkoi siinä laantua kun tajusin että miun koira liikkui radoille vaikka nyt karkasikin. Tähän asti pari kisaa kironnut kun koira ei ole liikkunut ja ollu oikea etana. Nyt liikkui, löydettävä vain kultainen keskitie. Agirodussa nähdään seuraavan kerran kuin käy;)

Seuraavana iltana katselin ratahenkilön silmin ykkösten menoa radoilla. Olipa Sami tehnyt tiukat radat. Ei olli tietoakaan normaaleista suoralinjaisista radoista, huhhuh. Nuo radat ois ollu kiva tehdä itsekin.

(c)Miira Ikonen