Keskiviikkona pidettiin ensimmäinen LAU seuran jäsenistä kootun ryhmän kanssa toko treenit raviksen parkkipaikalla eli ihan LAUn agihallin vieressä. LAUn foorumissa yksi kyseli onko innostuneita tokoilee yhdessä ja ryhmä saatiin kasaan ja ekat treenit oli nyt keskivikkona ja meitä oli 6 paikalla. Eli oikein mukavasti. Kaksi vähän edistyneempää ja muut treenaa alkeita vielä. Otettiin ihan paikkamakuuta, seuraamista, luoksepäästävyyttä, sosiaalistamista sekä luoksetuloa. Mukava treenata porukassa, kun saa muilta apuja, on häriötä ja innostuu itekin enemmän treenamisesta kun muita paikalla. Yksin treenatessa lopettaa yleensä nopeasti parin treenijutun jälkeen.

Gena oli täpinöissään uusista kavereista. Paikkamakuu meni hienosti, matka noin 10askelta. Ei kertaakaan lähtenyt omille teille, vaikka Taavi vieressä ja Juuli välillä riehuttikin Taavia. Kerran nousi ylös, mutta kun käskin maahan niin siihen jäi. Hienoa! Seuraamisessa opettelin ite palkkaamista vasemmalla kädellä, hihna oikeassa. Gena meinas välillä edistää, mutta kun nami lähellä nenää niin meni ok. Ja etenkin jos perusasento-seuraaminen-perusasento nopeassa tahdissa niin meni hyvin. Luoksepäästävyydessä turhan innokaskin, mutta parempi niin ettei arka. Ei malta olla aloillaan vaan menee luokse vaikka yrittää käskee seisomaan. Luoksetulossa ihmeen täpinöissään ja yritti lähteä mukaan. Kolmannella käskyllä uskoi ja jäi odottaa istualleen. Luokse tuli tosi innoissaan ja reippaasti. Palkka edessä istumisesta.

Tosi mukava että saatiin tälläinen ryhmä kasaan, ei siis ohjaajaa vaan yhdessä touhutaan ja ideoidaan. Hyvät treenit oli.

Eilen, torstaina oli tokat peko treenit. Odotin niitä innolla. Gena sai ekana kokeilla kettyryysradalla rämiseviä peltejä, kävellä niiden päällä. Gena osoitti hienoa rohkeutta, ei välittänyt lainkaan räminästä ja epävakaasta alustasta. Sit oli hyppy puomille ja siinä kävely. Oli innolla menossa, mutta ei aluksi tajunnut että pitäisi loikata. Sit ku hyppäsi niin käveli puomin läpi ilman mitää ongelmaa. Peräänajossa eka kerta oli taas fiasko. Vasta kolmannella yrityksellä lähti maalimiehen perään, muuten jäi miun luo pörräämään vaikka aluksi vaikutti hyvinkin innostuneelta. Mutta sit ku meni niin pysyi lelun avulla maalimiehen luona hienosti. Siintä suoraan seuraava peräänajo, nyt lähti heti perään, mutta laiskasti. Nyt maalimiehenluona nakkien avuilla pysyi hyvin. Kolmas ajo heti perään ja nyt lähti rakettina perään ja siihen oli hyvä päätttää. Nyt meni niinkuin pitikin :)

Koska torstai oli tosi tuulinen päivä niin kokeiltiin hihnassa kävelyä raunioilla ja yksi oli piilossa. Katsottiin ottaisiko koirat hajun nenäänsä ja menisi hajun luo. Jos ei  löytänyt hajua tai piiloa niin ei mennyt pieleen koska koira ajatteli vain touhua normi lenkiksi. Genasta näki selvästi kun nakkasi nenään hajun. Nenä nousi ylös, ummisteli silmiään samalla kun haisteli. Kehuin kamalasti kun haisteli ilmaa. Ei vain lähtenyt tutkimaan joten rohkaisin ja kehuin aina jos meni oikeaan suuntaan. Kerran kävi tosi lähellä, mutta palattiin takaisin ottamaan uudestaan hajusta kiinni. Lopulta Gena vei minut maalimiehen luo ja sai lihapullia ja paljon kehuja. Ei ollu yllätys että nenäpuoli toimi koska lenkeillä käyttää kamalasti nenäänsä. Tämä kerta meni paljon paremmin kuin viimeeksi, vielä vain neitä pitäisi saada itsenäisemmiksi että ei olisi minussa niin kiinni. Mutta vasta toinen treenikerta niin ihan ok :)