Kesä kääntymässä kohtapuolin syksyyn, valitettavasti. Genan kanssa nyt keskitytty agilityyn oikein kunnolla kun työt antaneet sen verran periksi. Tänä kesänä kyllä on taas lämmintä piisannut. Gena on yllättänyt ja kestänyt lämpöä paljon paljon paremmin kuin viime vuonna. Viime vuonna +20 ei agilityssa enää oikein jaksanut juosta vaan kiinnostui hajuista enemmän ja oli ihan perässä vedettävä, mutta tänä kesänä neiti yrittänyt loppuun asti tsempata ok vauhdilla.



24.7 suunnattiin Genan, Juulin ja Taavin kanssa Mikkeliin MAH:in kisoihin. Keli oli pilvinen ja alkuun puotti vettä, mutta kun kakkosten vuoro tuli kisata niin saatiin mennä pouta säässä. Kaksi agility rataa oli tiedossa. Harri Huittisen radalla oli monta kiemuraa ja muutamia esteitä tyrkyllä. Harmitti radan jälkeen todella paljon että itse aiheutin meille virheen radalla. Vauhdikkaan alun jälkeen putkelle oltiin kerätty vauhtia ja sieltä piti kutsua koiraa oikealle kepeille. Ehä mie ollut tarkkana enkä ottanut Genaa kunnolla haltuun, joten koira suuntasi kohti edellä olevaa estettä. Onneksi kääntyi kutsusta, mut ajautui ohi kepin aloituksesta. Muuten mahti rata ja neidillä oli kiva vauhti päällä. Miun sössimisen takia tulos oli 5v +0,13 ja sij3.
Toisella radalla tuomaroi Anne Huittinen. Samanlaiset kiemurat olivat meillä nytkin kiusana ja muutamissa kohdissa sai todella juosta. Puomin alastulolta otti virheen ja siitä sitten miulta meni sempalot sekaisin enkä osannut viedä kepeille oikein sekä vikan esteen ohi ohjasin kun en muistanut vahvistaa vastakkaisella kädellä. Muuten taas niin hienoa rataa muuten, ja sitten sössin taas koko homman... :/ Tulos: 15vp -0.70. sij 5.

Sitten jatkettiin kontaktien ja keppien tahkoamista kotona kuten teimme ennen Mikkelin kisoja. Vahvistin aloitus verkoilla ja namialustalla itsenäistä kepeille menoa ja näin saatiin mahtavia onnistumisia. Kisa karkeloita jatkettiin 3.8 Kotkassa (KKS) iltakisoilla tuomarina Pertti Siimes molemmilla radoilla. Ensimmäisenä oli agilityrata ja Gena teki jotain tosi kummaa aloituksessa. Se kun sai pannan pois ja sanoin paikka, otin askeleen eteen, niin koira ampaisi omille teille kentän laidalle. Jokin haju sillä oli, koska ei heti suostunut tulemaan. Sitten kun viimein tuli, otettiin lentävä lähtö. Aina pari estettä jaksoi mennä ja sitten piti käydä omilla reiteillä. Tästä sitten onnistuimme tekee hyllyn kun yksi este meni väärin päin. Loppuun asti jatkettiin silti.
Hyppyrataa ennen otin sitten paikalla oloa ja uskoin kuuntelevan. Gena teki jotain vielä oudompaa lähdössä. Juuri kun olin kutsumassa sen mukaan radalle, se kääntyi ja ampaisi corgin luokse ja alkoi sille murissa/ärissä. Onneksi tuli pois kutsusta, mutta olin täysin hämilläni. Radalla sitten painettiin menee, sellaista perusmenoa. Ei mitään kummallista vauhtia tai kummia suorituksia. Kepit kuitenkin vedettiin puhtaasti vaikeammalta puolelta. Tulos: 0-tulos -0.96 sij4. Ihme ettei Siimes hyllyttänyt alun showsta.

6.8 Kim Kurkinen tuli meidän hallille pitämään agilitykoulusta. Pitkästä aikaan pääsimme Genan kanssa ohjattuun treeniin kun heinäkuussa ei taidettu kertaakaan päästä töiden ja muiden menojen takia. Kimiltä sain Genan kanssa paljon irti. Miten minun tulisi sijoittua, luota koiraa, älä odota. Jos koira hidas, älä odottele vaan mene, kyllä se perässä tulee kun tahtoo yhdessä tehdä. Monesti jään liikaa Genaa odottelee tai lähden muuten vaan liian myöhään liikkeelle kun jään odottamaan suorittaako esteen vai ei. Gena rupesi lopussa hyytymään selkeästi, hyvä vauhti loppui ja sitten piti vain tsempata. Mutta paljon sain kokemusta perusohjaamisesta. Persjättö alkaa meiltä viimein sujua ja takaaleikkauksetkin saatiin sujuvammiksi. Erityisen tyytyväinen olin kepeille viennistä meidän vaikeammalta puolelta.  Aivan mahtava koulutus, tahtoo lisää tälläisiä.

 



7.8 suunnattiin Genan kanssa Haminaan HSSK:n kisoihin Annen ja Pirpirin kanssa. Toiveissa oli paremmat suoritukset kuin Kotkassa 3.8. Olin Genan ilmoittanut kahdelle agilityradalle. Ensimmäisellä radalla Kokkosen Tuija tuomaroi, ei mikään kummoinen rata. Monet sanoi että oli helpompi kuin ykkösillä. Gena pysyi lähdössä joten lähdettiin hyvillä mielin radalle. Sain vain huomata heti, että Gena oli siirappia, ei oikein syttynyt. Puomilla otettin virhe ja sitten keppei ennen oli vino hyppy. Hypyltä aloin liian aikaseen ohjata kepeille jolloin käsi laski ja rima tuli alas (milloin mie opin pitää ne kädet ylhäällä). Muuten perusmenoa, ei kummoista. Tulos: 10vp +0.79 sij 9.
Toisella radalla Anne Savioja tuomaroi. Nyt oli jo enemmän miun tyyppinen rata. Pääsi oikeasti ohjaa koiraa ja miettii omaa tekemistään ja sijoittumista. Lähtö meni nappiin, mutta jo toisella esteellä ja Gena laukkasi ohi esteen. Hypyltä ampaisi ohi ja putkesta suuntasi ennen keppejä radalta ulos vaikka ei edes ihan rajan vieressä ollut. Keppien pujottelu meni miten meni ja putkeen ohjatessa otti A:n, joten mulle riitti siinä kohtaan kun oltiin radan puolessa välissä. Koira syliin ja kiitti moi. Onneks en ollut hypärille ilmoittanut. Tulos: hyl.

Voi hyvin olla että Gena tekee juoksuja, koska Kotkassa ja Haminassa näimme Genalta sellaista touhua mitä siltä ei ole nähty sitten agilitykisojen aloituksen. Nenä vie, korvat häviää ja omat reitit. Voipi olla että seuraava viikko on agility vapaa viikko ja katsellaan tuleeko juoksuja vai onko kahden viikon päästä kisoja taas tiedossa.