Tultiin juuri äsken Genan kanssa kunnon iltalenkiltä. On se mukavaa välillä olla ulkona koiran kanssa kun joka paikka ei vilise ihmisiä, autoja ja koiria. Ihanaa joskus vain nauttia hiljaisuudesta. Genakin sai rauhassa keskittyä ympäristöön eikä vaan hälinään. Käytiin pyörähtää ihan keskustan laitamilla lenkin aikana. Käytiin sellaisissa paikoissa missä ei vielä aikasemmin oltu käyty. Koko ajan yritetään levittää mein lenkkialuetta erisuuntiin. Jopa vilkkaammille paikoille kun neidin pää rupeaa kestämään. :)
Neiti myös osoitti taas oikein kunnon metsästäjän lahjoja. Mentiin yksi pieni "pelto/nurmikko" alue läpi matkan aikana jossa on nurmen/heinikon päällä pieni lumikerros niin että korsia paistaa lumen alta. Noh, neitihän ampaisi melkein samantien yhden päästäiseen perään ja yksi puraisu riitti ja se oli kuollut... Sitten pidin vain huolen että neiti ei sitä nielaissut. Pari metriä eteenpäin niin törmättiin seuraavaan vaikka Genalta meinasi jäädä huomaamatta kun vieressä seiso ja päästäinen jähmettyi. Mutta joku lopulta pakotti päästäisen liikkeelle niin Gena iski. Ehti puraista/näykkäistä pari kertaa, mutta ihme kyllä päästäinen pääsi pakanemaan vikinän kera verkkoaidan toiselle puolelle. Saa nähä miten pahasti Gena onnistui haavoittamaan, toivottavasti ei ainakaa kauaa kitua... :( Ja taas edettiin hetki ja Gena lähti vainun perässä seuraamaan pieniä jälkiä ja löysi päästäisen niiden päästä lumivallin kolosta. Sit alkoi armoton jahtaaminen ja kaivuu kolosta koloon. Pääsi puremaan ja näykkäsee pari kertaa. Päästäinen oli fiksu ja kääsi mahan Genalle pari kertaa ja yritti vissii näykkii Genaa kirsusta kun Gena rupesi varoo sitä... Miun oli mentävä välii, päästäinen niin huonossa kunnossa, mutta Gena ei saanut tapettua joten tapoin päästäisen armeliaasti ettei jäänyt kituamaan enempää. Olin sit huolimaton ja yks kaks se olikin Genan suussa ja ku yritin päässä ottaa suusta pois niin Gena nielaisi hyvin äkkiä ja sinne upposi... :(
Genan ja Taavin kanssa käytiin päivällä pienellä lenkillä mikä oli historiallista. Ekaa kertaa käytiin perinteisellä lenkillä yhdessä. Kaikkea muuta ollaan kyllä tehty; metässä irti lenkkeilty, tokoa, näyttelyjä jne, mut ei hihnalenkkejä. Aluksi tietty yrittivät et telmittäis, mutta ei annettu niin asettuivat. Gena aluksi yritti kiskoa hihnassa Taavin perässä, mutta lopulta sekin jäi ja lenkki oli onnistunut. :)
Eilen Gena osoitti todella että treenaaminen on tehnyt tulosta. Ekaa kertaa ei koko lenkin aikana vetäny hihnassa. Jos meinasi kiristyä hihna liikaa niin pieni pidäte riitti ja Gena tajusi höllätä :) Eikä edes namia tarvittu moiseen. Nytkin lenkillä oltaessa illalla Gena käyttäytyi mallikelpoisesti. Kyllä se siitä :)
Käytiin myös tänään toisissa Toko treeneissä. Porukkaa oli taas kunnolla, mutta myös ohjaajiakin paikalla niin ryhmät eivät olleet liian isoja. Harjoiteltiin ohittamista ja pujoittelua. Yhtä lukuunottamassa kaikilta meni mallikelpoisesti ja ohjaaja sanoikin ettei uskoisi olevan kyseessä pentu ryhmä :) Lopuksi jäi aikaa niin harjoiteltiin istumista, makuulla oloa ja paikallaan oloa. Yllättäen neiti osasi keskittyä. Vähän oli ekana levoton paikalla olo harjoittelussa, ei olisi malttanut, kun nakkia niin himoitsi, mutta lopulta tajusi että jos olen paikoillaan ja odotan luoksetulo käskyä niin saan nopeammin palkan :)
Käytiin Genan kanssa tänään illalla vaa'alla. Omaa tulostani en kerro julki, mutta meidän neiti painoi 11,5kg eli neiti on oikeasti saanut massaa. Ei ole vain silmän lumetta :)
Mitähä tuleva viikko tuo tullessaan...





Kommentit